Rakkaudella tehty, ylpeydellä pidetty

Sitä tulee ommeltua vähän kaikenlaista, mutta ihan kuten kaupasta ostettaessakin, joskus tulee tehtyä huteja. Joskus joku vaate ei vastaakaan toteutukseltaan sitä mitä suunnitteli, joskus tulee kokeiltua jotain vähän erikoisempaa, mutta sitten sille vaatteelle ei oikein tunnukaan löytyvän sopivaa aikaa ja paikkaa käyttää. Joskus taas käy niin ärsyttävästi, että huomaa vaatteen valmistuttua, että olisi pitänyt valita toinen koko kaavaa piirtäessä, eikä sitä voi aina noin vain muokata enää siinä vaiheessa. 

Mutta sen sijaan, että jäätäisiin murehtimaan epäonnistuneita tai muuten vaan epäsopivia ompeluksia, meidän kannattaa keskittyä niihin onnistuneisiin. Siksi ajattelin tänään ottaa pienen katsauksen vuoden aikana itselleni ompelemiin vaatteisiin ja asusteisiin, ja katsoa mitkä niistä päätyivät suosikeikseni ja ihan oikeasti aktiiviseen käyttöön ja miksi.


http://thediystories.blogspot.fi/2016/05/draped-gardigan.html


Tämä neulostakki on kyllä ollut yksi ehdoton suosikkini, etenkin just tällaisella ilmalla kun on jo viileää mutta ei vielä mikään ihan villapaitakeli, noiden lyhyempien hihojen vuoksi. Se, mistä tässä tykkään, on juurikin tuo vähän erikoinen kaava, joka löytyi japanilaisesta She Wears The Pants -kirjasta (jonka sattumalta bongasin Instasta erään ompelusisaren tililtä).  Muutenkin tykkään aukipidettävistä neuletakeista, sillä ne on helppo vetäistä päälle ja pois, siksi en siis laittanut tähän ollenkaan napitusta. Tämä neulostakki sattuu muuten olemaan päällä juuri nytkin!


http://thediystories.blogspot.fi/2015/10/kolmen-keinonahan-suojus-kannettavalle.html


Tämän suojuksen tein jo melkein vuosi sitten, ja se on ollut päivittäisessä käytössä. Suunnitelmissa on ollut kannettavan vaihto uuteen, ehkä vähän isompaan mutta valitsisko sittenkin saman koon jotta voisin käyttää edelleen tuota suojusta.. Suojukseen kokeilin ensimmäistä kertaa alikeompelua, ja myös keinonahan ompelua. Molemmat tekniikat yllättivät siinä, etteivät ne mitään vaikeita olleetkaan. Muistan, että uuden kokeilu oli todella kivaa.




Tässä topissa pidän siitä, että se on yhtäaikaa simppeli ja monimutkainen. Että aina ei tarvitse antaa pääosaa kuosille, vaan välillä voi luoda vaatteeseen yksityiskohtia struktuurilla. Mustavalkoinen väritys tekee tästä myös omaan tyyliini tosi sopivan.




Pieni laukku, josta tykkään kovasti. Näiden laukkujen tekeminen vaateompelun ohella on todella kivaa ja oikeasti myös tosi nopeaa. Samoin keinonahka on osoittautunut tosi kivaksi materiaaliksi ommella. 


 
Kohta voin kaivaa tämän neulospaidan taas kesäsäilöstä käyttöön. Tässä paidassa pidän siitä, miltä se tuntuu päällä. Yksinkertainen malli, johon kikkailin oikeastaan vain hihansuut ja helmakaitaleet, kun halusin pysyä uskollisena tuolle materiaalille. Tämä paita oli viime talvena aktiivisessa käytössä, ja on sitä varmaan myös tulevana talvena!

Siinä ovat viisi omaa suosikkiani itselle tehdyistä. Diy-ympyröissä somessa näkee loputtomasti inspiroivia ompelijoita ja neulojia, joista jokainen voi olla ylpeä omista töistään. Olisi mahtavaa nähdä, mistä tekemistänne töistä itse pidätte, mitkä ovat päätyneet aktiiviseen käyttöön, mistä olette erityisen ylpeitä. Haastan jokaisen diy-tyypin kuvaamaan yhden tai useamman työn (myös muu kuin ompelu), jonka ootte tehneet itsellenne ja jota ylpeydellä kannatte. Käytä vanhaa kuvaa, tai ota uusi ja gää se somessa #ylpeydelläpidetty . Lastenvaatteiden aika on sitten seuraavaksi! Bloggaaja, koosta omista lemppareistasi juttu blogiisi!

Jokainen voi osallistua, mutta nimeltä haastan ihanat blogisiskot blogeista Punatukka ja kaksi karhua, Kototeko, Kätilön käsistä, Hanna Mi. Näyttäkäähän suosikkinne ja haastakaa toinen diy-taitoinen!

8 kommenttia

  1. Haaste vastaanotettu. Kiitos! ♡ tämä on kyl huikean hieno tää sun kollaasi! Todella ihania kaikki. Sulla on kyl hyvä tyylitaju. Kaikki on kohdillaan. Ei mitään liikaa tai liian vähän. Tykkään näistä kaikista kovasti. Erityisesti ihastelen läppärilaukun kuviointeja ja clutchia. Upeita! Laukkujen tekeminen on tosi kivaa. Ja toisaalta myös helpompaa kun ei tartte miettiä et istuuko se vai onko liian tiukka tai löysä tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, on kiva tehdä välillä jotain jota ei oo tarkoitettu päälle puettavaksi. Kiitos Sanna taas mieltä lämmittävistä sanoistasi, huippua että osallistut!! :)

      Poista
  2. Wau, sulla on todella upeita nämä kaikki! Tyylikkäitä, selkeitä ja kaikissa jotain kivaa jujua :). Kiitoksia haasteesta, vihdoinkin sain sen aikaiseksi kirjoittaa :).

    VastaaPoista
  3. Ohoh, tämä ihan on unohtunut! Onneksi Hannalta bongasin hänen kokoelman ja muisti palasi :D Haasteen otan vastaan, katsotaan kuinka pian sen vaan saan julki. Nyt on ihan pikkujuttu nimeltä oppari vienyt ilta-ajat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, kyllä vielä ehtii ihan hyvin! :D Tuttu tunne oppariin liittyen..

      Poista
  4. On hyvä kantaa ylpeänä niitä, jotka on tehnyt. Hienoja töitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli! :) Välillä kannattaa muistaa olla ylpeä töistään, liian usein me vaan vähätellään tekemisiämme!

      Poista