Follow my blog with Bloglovin

 

Myöhäisherännäinen someisti

 

 

Jollei oteta lukuun Facebookia, jonne sentään rekisteröidyin jo silloin kun sen tarkoituksena oli lähinnä tökkäillä toisia etänä, olen ollut melkoisen myöhäisherännäinen sosiaalisen median käyttäjänä. 

Vaikka Facebook kuuluu elämään kuten kahvi aamuun niin silti jotenkin olen jäänyt ulos muista medioista, kuten Bloglovinista ja Instagramista. Voitteko uskoa, aloitin seuraamaan blogejakin vasta reilu vuosi sitten! Se on hassua, koska olen sellainen visuaalinen esteetikko, jonka voisi kuvitella olevan juuri tuollaisten kuvapalvelujen käyttäjäkohderyhmää. Eikä siihen ole edes mitään syytä, en vaan ole tullut liittyneeksi.

Mutta se asia on nyt korjattu! Tänään sain viettää hetken äidin omaa aikaa, ja sain jo jonkin aikaa mielessä pyörineen edistysaskeleen otettua. Tästä lähtien teen jalanjälkeä myös Bloglovinissa ja Instagramissa. Instagramissa toistaiseksi vain oma tilini, tulossa myös blogille oma. 

Kun täällä tänään koti hiljenee, taidan viettää hetken tai pari selaillen ystävieni ja tuttujeni lataamia kuvia ja tunnelmia, sekä löytäen uusia mielenkiintoisia blogeja. Niin se some vaan avartaa maailmaa!

Ei kommentteja