Kohti kevättä

 

 

Kevättä! Huh, sanoinko kevättä! Johan sitä saa alkaa odottamaan? Selätin itseäni vaivanneen synkän kaamoksen aiheuttaman ompelujumituksen (ja sitä kautta blogin hiljaiselon) tällä pirteällä setillä. Pajunkissakuosi aurinkoineen on juuri sopiva aihe kevättalvelle. 


Vauvan ensimmäinen paita (ei siis body), jonka olen tehnyt. Tähän aplikoin suoralla palan pajunkissakangasta. En ole ennen kokeillut suoralla aplikoimista, mutta nyt se oli mielestäni paikallaan, kun aplikoitava palanen on noin iso. Hienosti onnistui! Se, miten aplikointi käyttäytyy pesun jälkeen, jää nähtäväksi. Paidan valkoinen trikoo on aivan puhtaanvalkoista, ei punertavaa kuten tässä amatöörivalokuvaajan (lue, minun ottamassani ja käsittelemässäni) kuvassa. Että jos joku tietää täällä Turun suunnalla jonkun kuvankäsittely kurssin niin vinkatkoon! 


 
Harkitsin laittaisinko tähän mustavalkoiseen tapaani valkoiset resorit. Mutta koska olen niin monesti ihastellut muiden blogeissa juuri rohkeaa värinkäyttöä, päätin hurja minä valita keltaiset resorit. Ja tykkään hirveästi! Täytynee hurjastella vähän useamminkin!
 
 
Velourpöksyt pitkillä lahjeresoreilla. Tässä kaavana OB:n Summer Sea, ensi kertaa kokeilussa. Paidan ja bodyn kaavat ovat omaa tekoa. 

Seuraavassa postauksessa tiedossa pari sanaa blogistani ja minusta bloggaajana!

Ei kommentteja