Tasosaumausta saumurilla

Tasosaumausta saumurilla

 



Sain saumuria hankkiessa vinkin tällaisesta "tasosaumasta", mitä voi ommella saumurilla. Saumurin saavuttua haeskelin netistä ohjeita tähän tikkiin, ja sain huomata että todella kiven alla ovat sellaiset ohjeet. Voi olla etten vain osannut valita oikeita hakusanoja, mutta puolustuksekseni sanon että monia kokeilin! Siitä syystä tein omaan blogiini tämän postauksen, joka sisältää ohjeen tasosaumaukseen saumurilla. 



Saumuriksi kelpaa käsitykseni mukaan mikä tahansa, millä voi ommella kolmilankaista tikkiä. Itsellä käytössä Bernina 800DL. Alkuvalmisteluiksi ota pois oikeanpuoleinen (ompelijasta katsottuna) neula. Langankireyden säätöjen tulisi olla seuraavanlaiset:

Neulalanka 0-1
Yläsiepparilanka 4-5
Alasiepparilanka 8-9

Kireyden säätö voi vaatia hakemista. Itsellä hyvä tikki tulee ylemmän kuvan mukaisilla asetuksilla. Alemmasta kuvasta näkee millaista tikin tulisi olla. 

Saumurin leikkurin voi nostaa pois tieltä, tai sitten ajaa aivan sen vierestä, makuasia lähinnä. Itse tykkään nostaa leikkurin pois tieltä.


Lenkit oikealla puolella





 1. Tee taite kahdesti kankaan nurjalle puolelle.
2. Surauta tikkaus reunaan.
3. Ota kiinni kaitaleesta, oikaise se suoraksi ja kuosittele vetämällä.  


Poikkiviivat oikealla puolella




 1. Taita kangas kertaalleen nurjalle, kertaalleen oikealle kuvan mukaisesti. 
2. Surauta tikkaus reunaan. 
3. Ota kiinni kaitaleesta, oikaise se suoraksi ja kuosittele vetämällä. 


Esimerkkejä omista ompeluksista:



Ompelin vauvalle merinovillaisen setin talvea varten. Ompelin kypäräpipon saumat tällä tasotikillä, poikkiviivat oikealle puolelle. 





 Leggareiden vyötäröt ja lahkeensuukaitaleet saumuroin niin että lenkit tulivat oikealle päin. Tämän tasotikin ompelu onnistuu toki myös erillisellä kaksinkerroin taitetulla kaitaleella, muistaa vain laittaa sen nurjalle puolelle, kaitale np:t vastakkain. Nämä leggarit on ommeltu juurikin näin erillisillä kaitaleilla (koska muutin mieltäni lennosta ja vaihdoin resorit näihin). Tällöin saumassa tietysti näkyy leikkuureuna jos tarkoin katsoo (ja muutenkin kannattaa käyttää leikkuria siistimään reuna saumuroidessa).

Miinuspuoli tässä tikissä on se, että se vaatii joskus kuosittelua pesun jälkeen, etenkin venyvillä kankailla. Mikään peitetikkikoneen veroinen tämä ei myöskään ole paksuudeltaan, vaan tuo tikki on hiukan pulleahko "lenkkien" puolelta, riippuen paljon  materiaalista toki myös. Esim tuon merinovillan veti hiukan pulleksi sauman sisälle.

Postausta tehdessä tuli mieleen kokeilla ommella tikin päälle vielä perusompelukoneella suoraa tikkiä. Sillähän voisi korjata tuota vetäytymisongelmaa ja saada ompeleen vielä litteämmäksi. Toimii varmasti esim jumppereiden tai vaikka fleecevaatteiden raglansaumoissa. Pakko kyllä sanoa että oikein ihmetyttää miten tuo suora tikki ei vienyt ompeleelta joustoa.. Hyvin joustaa vaikka ihan normisuoraa (isolla tikin pituudella) käytinkin! Kuva tällaisista ompeleista tässä:





Tämä taso-ompelu saumurilla on varmasti monelle ihan tuttu juttu, itse amatöörinä en tiedä onko tälle tikille joku nimikin valmiina, tai onko tähän olemassa parempia kikkoja. Jos tiedät jotain sellaisia niin saa sivistää! Kivaa vaihtelua tämä kuitenkin tuo, kannattaa ihmeessä kokeilla ja päättää sitten tykkääkö tikistä vai ei! 


5 kommenttia

  1. Valelaakasaumaksi olen tuota tikkiä kuullut myös kutsuttavan. Kivan näköisiä ompeluksia :)

    VastaaPoista
  2. Aivan! Oli kieltämättä hankalaa löytää opastusta aiheeseen kun en tiennyt millä hakusanoilla hakisin.. Monia yritin mutta tuo ei tullut mieleen. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Haa! En olw omasta saumuristani uskaltautunut kokeilemaan, juurikin koska ohjeita ei löydy mistään (paitsi saumurin ohjekirjassa parilla sanalla, lähinnä langankireyden asetuksia sekin).
    Pitänee koittaa, tämän innostamana ehkä uskallankin :)

    VastaaPoista
  4. Joo oli tosiaan hankalaa löytää! Mun saumurini ohjekirjakaan ei edes vihjaissut tähän tikkiin, mutta onneksi sentään jotain ulkomaisia sivustoja löysin. Kannattaa kyllä kokeilla, vaikka olen ymmärtänyt että langankireydet voi vaatia joskus hakemista. Mutta ei välttämättä, kokeilemallahan se selviää! :)

    VastaaPoista
  5. Nonniin, ehkä siis uskallan noihin leikkuuvuoroaan odottaviin collegepökiin testaamaan. Kiitos vielä!

    VastaaPoista